Katoavaa kauneutta
Vuosien varrella olen ajellut Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kyläteitä ristiin rastiin satoihin tuhansiin nousevin kilometrimäärin tähän ikään mennessä, ja seurannut maiseman muutosta. Missä oli se kaunis talo empiremallisine räystäineen, siellä on nyt pajupuska ja paikalleen kaatunut vanha navetta... missä oli ennen seitsenklasinen tuparati joen pintaan peilaten, siellä on nyt jo remontti meneillään uudessa talossa. Ottaa ihan kipeää, kun tietää hyväkuntoisen vanhan hirsitalon menneen palolaitoksen harjoituskohteeksi. Tulee suru, kun taas osuu paikalle jossa siivoillaan tontilta viimeisiä purkujätteitä ja kuulee, että hakkeeksi meni sekin tupa. Vetää voimattomaksi, kun huomaa sateen piiskaavan kasalle nostettuja vanhoja peiliovia, samaan läjään heitettyjä kiinteitä tuvan penkkejä ja rikkonaisia vanhoja ikkunalaseja. Enpä ehtinyt hätiin, kun viime viikolla meni polttopuiksi vanha aitta. Kuulin siitäkin vasta tänään.
Onhan sitä tullut ajeltua muuallakin Suomessa, ja Ruotsissa. Kun silmä on harjaantunut katsomaan pohjalaistaloja, niin ojaanhan sitä meinaa ajaa kun näkee sellaisen muualla. Etelä-Pohjanmaalta, Pohjanmaan rannikkomaakunnasta ja Keski-Pohjanmaalta on vuosikymmenten aikana siirretty pois uskomattoman suuri määrä vanhoja taloja - lähinnä Ruotsiin ja Etelä-Suomeen. Niitä siirretään koko ajan. Myös pohjoiseen, mm. eräpirteiksi. Ei ehkä saisi, mutta sekin vetää mielen omalla tavallaan haikeaksi. Pohjalainen talo on kaunis, ihailtu, ja haluttu - Pohjanmaan ulkopuolella. Joskus olen pysäyttänyt auton tien reunaan ja jäänyt puhuttelemaan taloa: "Ooppas sä kaukana kotua! Kuinka soot tänne joutunu?" Useamman kerran olen jatkanut matkaa vasta sitten, kun joku ohi ajava pyöräilijä on kääntynyt katsomaan ja ihmettelemään, mitä oikein jupisen yksinäni autossa.
Ylpeyttä, tunnetta ja... turhaa ylpeyttä
Etelä-Pohjanmaata ja Pohjanmaata on pidetty seutuna, jossa ollaan ylpeitä omasta kulttuurista, murteesta ja historiasta. Ylpeys kyllä ulottuu myös pohjalaiseen rakennusperinteeseen, mutta ei välttämättä niin pitkälle, että vanhoihin rakennuksiin haluttaisiin sijoittaa mahdollista myöhempää käyttötarvetta varten. Jos tarvetta rakennukselle ei nyt ole, se puretaan pois tai sen annetaan lahota paikalleen. Vesikattoja ei uusita, eikä kivijalkaa korjata, vaikka jo näillä toimenpiteillä tyhjäkin talo säilyisi paikallaan vielä tulevienkin vuosikymmenten ajan. Pohjalaisen talon arvostus Pohjanmaalla on vieläkin melko paljon lähinnä menneiden muistelemista, juhlavia puheita kotiseutuyhdistysten vuosikokouksissa, vanhojen talokuvien keräämistä arkistoihin - ja museotoimintaa. Pohjanmaa on museoiden luvattu maa.
Moni vanha pohjalaistalo on tyhjillään uuden talon vieressä, eikä niihin haluta uusia asukkaita, koska ne ovat aivan samassa pihapiirissä oman asumuksen kanssa. Moni vanha pohjalaistalo on varsin hyvässä kunnossa, mutta jäänyt syrjään keskuksista joissa työpaikat ja koulut sijaitsevat - ne eivät käy kaupaksi paikallaan, mutta niitä ei myöskään tarjota siirrettäviksi. Paljon on taloja, jotka kuuluvat perikunnille, joissa aina vähintään se yksi kieltäytyy myymästä. On tyhjiä ja täysin käyttämättä olevia taloja, joilla on omistajalleen kyseenalainen tunnearvo - sitä ei voi missään tapauksessa myydä koska se on lapsuudenkoti tai sukutalo, mutta sitä ei myöskään ole varaa pitää kunnossa. Se saa mieluummin rapistua ja kadota vähitellen kokonaan kuin tulla jonkun toisen omaksi - koska se on niin rakas? Joku ajattelee "Naapurit pian luuloo jotta mullon rahan tarvesta, jos rupian myymähän". Ja joskus käy niinkin, että jonkun lähestyessä ostotarjouksella, pohojalaasen reaktio on "Soon MUN taloo. Mä teen sillä mitä mä taharon! Siitä saa hyvää polttopuuta!" Ja vaikka siihen saakka talo ei ole käynyt omistajalla edes mielessä, seuraavana päivänä koneet käyvät ja klapeja syntyy!
Valoilmiö pohjalaistalojen taivaalla
Vähitellen on tultu tilanteeseen, jossa vanhan rakennuskannan arvostus on konkretisoitumassa uudella tavalla myös Pohjanmaan maakunnissa. Televisiossa on näytetty Perinnemestaria, alan kirjallisuus on lisääntynyt, ja aikakauslehdet tekevät nykyään paljon haastatteluja vanhojen talojen kunnostajista ja kuvaavat heidän kotejaan. Niissä on "sitä jotain", ja ne huomataan. Tieto on lisääntynyt, puheet ovat saaneet uuden luonteen, ja yhä useampi näkee vanhan rakennuksen kunnostuskohteena, jossa piilee aivan toisenlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia kuin on totuttu ajattelemaan. Moni vanhan talon omistaja harmittelee tekemättä jääneitä kunnossapitotoimia, kun lehdessä lukee: "Halutaan ostaa hyväkuntoinen pohjalaistalon hirsikehikko". Entistä useampi päättää vastata ilmoitukseen ja tarjota itselleen tarpeetonta toisen käyttöön. Ja pohjalaisittain ajateltuna erityisen tärkeä huomio on, että yhä enemmän ostotarjouksia pohjalaistaloista tulee omasta maakunnasta!
Unohtaa ei pidä, että pohjalaismaakunnissa on aina ollut paljon myös niitä, jotka ovat koko ajan osanneet arvostaa vanhoja rakennuksiaan ja pitäneet ne asuinkäytössä läpi vuosikymmenten. Vielä parikymmentä vuotta sitten joku varmaan sanoi heille, että "Eikö ny hyvänen aika teiränkin olsi jo aika rakentaa uus!". Nyt kommentti saattaa olla "Voi kun meilläkin olis tälläänen!".
Vetoomus
Muutos on silti hidas. Maisemantarkkailijan huoli ei ole liioiteltu - pohjalaiselle kulttuurille, elämäntavalle ja identiteetille tärkeän vanhan rakennuskannan katoamisen tahti kiihtyy. Nyt eletään viimeisiä hetkiä, jolloin vielä ehtii vaikuttaa.
Jos rakennuksen kivijalka on kallellaan tai katto alkanut vuotaa, niin korjatkaa - jos omasta joukosta kenelläkään ei ole rakennukselle tarvetta, ottakaa kustannus takaisin rakennuksen hinnassa kun myytte sen. Jos rakennuksen katto on jo vuotanut pitempään ja hirret ovat vaurioituneet, talo voi silti olla vielä täysin korjauskelpoinen hirsiä vaihtamalla - jos ei kenellekään omasta joukosta, niin ostajalle. Jos kosteusvaurioita on syntynyt paljon, voi olla myöhäistä sekä talon kunnostamisen että siirtämisen kannalta. Mutta silloinkin voi rakennuksessa olla jäljellä vielä osia, joita perinnerakentaja jossain parhaillaan etsii - korvaushirsiä, ikkunoita, ovia, listoja, kattotiiliä, kaakeliuuneja, valurautahelloja, vanhoja valokatkaisimia, jne. Toisen jäte voi olla toisen aarre.
Vanhojen pohjalaisrakennusten ja perinnerakentamiseen liittyvän kierrätystavaran tarjonnan ja kysynnän kohtauttamiseksi on internetin facebookissa ryhmä "Pohjanmaan rakennusapteekki". Se on ilmainen ilmoituskanava kaikille, jotka haluavat laittaa vanhoja rakennuksia ja rakennusosia kiertoon, ja kaikille jotka sellaisia etsivät. Niitä voi ilmoittaa myös suoraan minulle. Lisäksi Jalasjärvellä on tänä syksynä avattu Perinneverstas Justeeri, joka palvelee asiakasta tulemalla purkamaan vanhat, tarpeettomat rakennukset - ja ottaa vastineeksi vain purkutavaran talteen. Siivoaa vielä tontinkin kaupan päälle. Siitä seuraava blogiteksti!
